Verkostoitumisen ja sosiaalisen median illuusio

Olen irtisanomis- ja työttömyysaikana ollut tekemisissä kolmen eri uraohjaajan kanssa. Näistä ensimmäisen palvelut maksoi entinen työnantajani. Vaikka sen valmennuspäivän jälkeen olin vähän skeptinen päivän annin suhteen, niin oltuani tekemisissä sitten näiden kahden jälkimmäisen kanssa olen tullut siihen tulokseen, että sen ensimmäisen kerran anti on ollut parasta. Näiden kahden muun uraohjaajan ohjattavaksi pääsin ammattiliittoni ja alueeni TE-toimiston kautta.

Näillä kahdella viimeisellä oli täysin erilaiset näkemykset niin ansioluettelon sisällöstä ja järjestyksestä kuin myös työhakemuksen laatimisesta. Kun mainitsin tuolle viimeiselle, että hän oli ihan eri linjoilla kuin edeltävä, niin uraohjaaja kysyi minulta, miten minä itse näen sen, mikä olisi oikein. Kävi mielessä sanoa, päämääräni huomioiden, että en minä hae työntekijää – minä haen työpaikkaa.

Jokainen näistä uraohjaajista mainitsi sosiaalisen verkostoitumisen ja sosiaalisen median hyödyntämisen. Ne voivat toimia tietyissä piireissä, mutta minulla on vähän sellainen olo, että suurimmalle osalle työnhakijoita luodaan jotain illuusiota näiden merkityksestä.

Mietitäänpä, mitä ne minun sosiaaliset verkostoni ja sosiaalisen median ihmiset ovat ja voisivat olla. (Ainoa tuloksia tuottanut sosiaalinen verkostoituminen tähän mennessä minulla on ollut mieheni kanssa ja tuloksena siitä on kaksi lasta.) Lapsuuden kaverit, suurimmasta osasta en tiedä enää mitään ja onko helppoa luoda suhteita kavereihin, joita olen lapsena tintannut sen jälkeen, kun kaverit ovat vetäneet leteistä. Koulukaverit, ovat hävinneet ties minnekin. Kahden kanssa olen tekemisissä ja molemmat ovat hoitoalalla, joten työnsaannin kannalta heillä ei ole merkitystä, kun itse en ole hoitoalalla.

Opiskelukaverit, muuten hyvä, mutta kun minua on työ opettanut ja ne entiset opiskelukaverit – sen lisäksi että ovat levinneet ympäri maailmaa – ovat väärillä aloilla. (Ja vielä sellainen käytännön juttukin, että monilla on nimi vaihtunut. Mistä minä löydän heidät?) Entiset työkaverit, niitä löytyy vain minut irtisanoneen firman historiasta, sillä minulla on takana vain yksi pitkä työsuhde. Niitä, jotka ovat itse vaihtaneet työpaikkaa ja suurin osa myös paikkakuntaa, ja ne, jotka on sanottu irti firman yhdeksän vuoden sisällä kymmenessä yt-neuvottelussa. Osa on vaihtanut ammattia täysin, osasta en ole kuullut mitään vuosiin.

Ystävät, onneksi ovat ihan muilla aloilla. Sukulaiset ja tuttavat…

Asiakkaat vanhan työsuhteen kautta, heille on minusta enemmän hyötyä sen valmistamamme tuotteen kanssa. Kilpailijat, tämä on ainoa varteen otettava, ihan oikeasti. Valitettavasti ne ovat jossakin ihan muualla kuin meidän maakunnassamme.

Minun siis pitäisi ottaa sosiaaliset avut käyttöön. Vaikka en itse mitenkään sosiaalinen olekaan, pitää siis opetella. Työtehtäväni asiantuntijana, alempana toimihenkilönä, eivät ole luoneet paljon kontakteja, sillä enemmän tutkin tuotettamme ja sen omituisuuksia, ei kun ominaisuuksia kuin loin kontakteja.

Korostetaankohan tuon sosiaalisen verkoston ja median merkitystä liikaa? Vai onko se ihan oikeasti apu kaikille Suomen vajaalle 300000 työttömälle työnhakijalle? Tai isolle osalle? Tai vain joillekin?

Luin taannoin jostakin, että työttömien pitäisi hyödyntää myös Facebookia. Siis että myisin sieluni ja alkaisin kirjoittaa vain sellaisia viestejä, joilla markkinoisin itseäni? Hei kaverit, en minä oikeasti ole niin pinnallinen, kyllä minulla on vielä normaaliakin elämää. Valitettavasti en vain enää kerro siitä Facebookissa, jotta en loisi itsestäni tuntemattomille, mutta potentiaalisille työllistämistekijöilleni, epäedullista kuvaa.