tiistai 23. maaliskuuta 2010

Auttaako tämä kurssinmuutos?

Vaikka SAK ei ole minun ammattiliittoni keskusjärjestö, niin luen kuitenkin mielenkiinnolla myös heidän kannanottojaan, sillä heidän toimillaan on enemmän painoarvoa kuin monella muulla.

SAK on esittänyt nyt oman ohjelmansa työllisyyden hoitoon. Samojahan siinä kuin mistä aiemminkin on puhuttu eli mitään mullistavaa he eivät mielestäni esittäneet. Ohjelma sisälsi vaatimuksia määrärahojen lisäämiseksi, koulutusta, osa-aikajärjestelmää, terveyden edistämistä jne.

Mutta tuossa ohjelmassa ei kiinnitetä huomiota siihen, että miten saadaan niitä uusia työpaikkoja. Kuinka työllistetään ne tälläkin hetkellä työttöminä työnhakijoina olevat, kun avoimia paikkoja ei riitä kaikille? Mistä luodaan tähän maahan uusia työpaikkoja? Kuinka velvoitetaan työnantajat palkkaamaan uusia työntekijöitä, kun niillä on nyt kiire päästä vanhoistakin eroon?

Vai tähtäävätkö ohjelman toimenpiteet siihen aikaan, kun lama on ohi? Ajatuksella, että nykyiset työttömät saavat pärjätä, miten pärjäävät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti